Viime sunnuntaina lähdettiin Lilon, Ennin ja Ruskan kanssa kohti Turkua seitsemältä aamulla...Jussi tuli hakemaan Ruskan messukeskukselta pentupaineihin. Oli kuulemma siskokset painineet koko sydämensä kyllyydestä. Me päästiin siis näyttelypaikalle ja todettiin siellä, että tuomari on vaihtunut, ja kehä alkaa 1,5 tuntii myöhässä. No, sehän meitä ei haitannut, kun alunperin Lilon ja Ennin piti olla samaan aikaan kehässä. Mutta miten sit kävikään...Ranskisten tuomari pistikin vauhtia ja tietysti kun mä olin Ennin kanssa kehässä joutui Krista meneen Lilon kanssa kehään...
Tulipahan nyt todettua Ennin kanssa, että ei taida näyttelyt olla enää meidän juttu. Tai sit ainakaan reenamatta ei kehään enää mennä ;-)
Tuomari antoi silti Ennille hyvän arvostelun ja sijoituksen, vaikka esiintyminen oli kyllä ihan suooraan "sieltä". Ansaitusti PN oli Päivin Lyyli, siis todella lupaava nuori neiti! Onnea vielä tätäkin kautta.
No, sit kun PN-luokka oli ohi, kiiruhdin Ranskis-kehälle. Siellä Krista jo panikoi, että joutuu Lilon esitteleen loppuun asti. No, ehdittiin sit kuitenkin ;-)
Lilo esiintyi kyl ihan huipusti, tais olla paras esiintyminen tähän saakka. Tuomari antoi Lilolle ERI:n ja mentiin khän laidalle odotteleen kilpailuluokkaa. Siellä Krista sanoi, et Lilo oli luokassaan ensimmäinen ERI:n saanut WAU! Loppujen lopuksi ERI:n sai vain 3 avo-luokan narttua ja niitä oli kuitenkin 12...Kilpailuluokassa Lilo sijoitettiin ykköseks ja samalla oli ainut SA:n saanut!! PN-kehässä tuomari liikutti meitä kyllä urakalla...siinä oli hiki jo koiralla ja esittelijällä. Lilo oli sitten PN-3, saaden vara-sertin ja vara-cacibin, siis upeeta, narttuja kuitenkin näyttelyssä 33!! Mutta, taas jäi se vimonen serti odotteleen ;-)
Sitten lähdettiinkin ajaeleen kohti Nousiaisia ja napattiin Ruska kyytiin. Siskoksilla tais ainakin kuvien perusteella olla hauskaa...
Jätin Lilon "seuralaistensa" kanssa kotiin ja Juha toi mulle reenikamat, sekä otti Ennin mukaansa. Me suunnattiin Ruskan kanssa vielä pentuagiin hallille. Tais Ruska nukkua kotimatkan, kun sillä oli virtaa vielä hyvin reeneissä...
Petra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti